Subscribe via RSS Feed

Grimmin veljesten sadut liian pelottavia lapsille

Filed in Uncategorized by on lokakuu 29, 2017 • views: 24

Grimmin veljesten saduissa on useita todellisia klassikoita, joita on luettu lapsille iltasaduksi sukupolvesta toiseen. Niissä esiintyy prinsessoja ja pahakurisia noitia, mutta mitään todella pelottavaa niissä ei ole ja kuten saduissa kuuluukin, aina onnellinen loppu. Satuja on kuitenkin kirjoitettu uudelleen ja niitä on siistitty huomattavasti alkuperäisversioistaan. Monet alkuperäisistä saduista ovatkin sellaisia, jotka olisivat aivan liian pelottavia nykyään lapsille luettaviksi. Aikuisille ne sen sijaan voivat tarjota yllättävääkin viihdettä. Näihin pelottavampiin satuihin perustuen on myös tehty nuorisolle ja aikuisille sopiva elokuva.

Kielentutkijat halusivat dokumentoida kansanperinnettä

Saksalaiset veljekset Jacob ja Wilhelm Grimm olivat kielitieteilijöitä ja kulttuurintutkijoita ja toimivat 1700-luvun lopusta ja 1800-luvun puoleenväliin. He keräsivät vanhoja satuja talteen sekä aiemmin julkaistusta kirjallisuudesta että kansan parista ja julkaisivat niistä kokoelmia, joita alettiin kutsua Grimmin saduiksi. Ensimmäinen kokoelma julkaistiin vuonna 1812 ja sisälsi yli 200 satua. Heidän tarkoituksensa ei ollut saduillaan suinkaan lumota lapsia, vaan tutkia kieltä ja kansantaruja ja tallentaa saksalaista kansanperinnettä. Julkaisua ei juuri noteerattu akateemisissa piireissä, mutta veljesten hämmästykseksi se kiehtoikin tavallisia lukijoita ja erityisesti lapsia. He päättivät alkaa muuttaa tarinoita lapsiystävällisemmiksi ja myydä niitä satukirjoina.

Kielentutkijat halusivat dokumentoida kansanperinnettä

Tunnetuimpia Grimmin saduista ovat mm. Tuhkimo, Lumikki, Prinsessa Ruusunen, Punahilkka, Hannu ja Kerttu, Saapasjalkakissa, Peukaloinen, Tähkäpää ja Bremenin soittoniekat. Vaikka Grimmienkin versiot saduista ovat hurjia, alkuperäiset olivat vielä synkempiä ja väkivaltaisempia. Grimmien keksintöä on esimerkiksi useissa saduissa esiintyvä ”paha äitipuoli”, kun taas alkuperäisissä tarinoissa lasten vanhemmat usein hylkäsivät omat lapsensa.

Punahilkasta on poistettu hukkuvan suden kohtaus

Satu Punahilkasta on lähtöisin 1600-luvun Ranskasta, mutta saman tyyppisiä satuja on tunnettu aiemminkin. Lapsiystävällisessä versiossa Punahilkka lähtee vierailulle isoäitinsä luokse ja joutuu kulkemaan metsän lävitse. Hän kohtaa metsässä suden, jolla on pahat mielessään. Sudelle selviää, minne Punahilkka on matkalla ja susi juoksee edeltä käsin isoäidin mökille. Susi pistelee isoäidin poskeensa. Pahaa aavistamaton Punahilkka saapuu mökille ja susi hotkaisee hänetkin, käyden tämän jälkeen nokosille. Paikalle osuu kuitenkin metsästäjä, joka tappaa suden ja pelastaa isoäidin ja Punahilkan sen vatsasta.

Punahilkasta on poistettu hukkuvan suden kohtaus

Grimmin sadussa tarina kuitenkin jatkuu. Seuraavalla vierailulla isoäidin luokse Punahilkka kohtaa jälleen suden ja susi yrittää houkutella hänet poikkeamaan polulta. Tällä kertaa Punahilkka on kuitenkin tarkempi ja rientää suorinta tietä isoäidin luokse. Susi seuraa häntä ja kiipeää talon katolle. Isoäitikin on kuitenkin huomannut suden ja kaataa kiehuvaa vettä suureen sammioon. Susi luiskahtaa katolta suoraan kuumaan veteen ja hukkuu.

Hannun ja Kertun hylkäsivät metsään heidän omat vanhempansa

Toinen kuuluisa satu, joka on saanut uuden muodon lapsia varten, on Hannu ja Kerttu. Lapsiystävällisessä versiossa ilkeä äitipuoli suostuttelee lasten isää hylkäämään Hannun ja Kertun metsään. Lapset päätyvät ihmisiä syövän noidan vangeiksi, mutta pääsevät pakenemaan noitaa huijaamalla ja palaavat isänsä suureksi riemuksi kotiin. Alkuperäisessä, vuoden 1812 versiossa lasten äiti jättää heidät metsään. Satu käsittelee sitä, miten köyhyys ja nälkä voi ajaa ihmiset äärimmäisiin tekoihin. Vanhemmat hylkäävät lapsensa, sillä muuten he kaikki kuolisivat nälkään.

Hannun ja Kertun hylkäsivät metsään heidän omat vanhempansa

Alkuperäiset kertomukset pysykööt aikuisten satuina

Ei siis ihme, että satuja on jouduttu hieman siistimään nykyversioissa. Jos Grimmin veljesten sadut ovat aiheuttaneet lapsille painajaisia vielä nykyäänkin, olisivat alkuperäiset versiot luultavasti liikaa kaikille. Aikuisille ne ovat kuitenkin mielenkiintoisia katsauksia vuosisatojen taakse ja edustavat ehdottomasti säilyttämisen arvoista kansanperinnettä. Myös Grimmin veljeksistä kertova elokuva avaa satujen synkkiä puolia ja on monin hetken pelottavaa katseltavaa.

Comments are closed.