Subscribe via RSS Feed

Noidan käsikirjan parissa ovat pelänneet useat sukupolvet

Filed in Blog by on joulukuu 22, 2017 • views: 186

Noidan käsikirja kuuluu erottamattomasti monen sukupolven lapsuuden kokemuksiin – ja usein myös traumaattisessa mielessä.

Noidan käsikirjan parissa ovat pelänneet useat sukupolvet

Noidan käsikirja viihdytti ja piinasi lapsia erityisesti viime vuosituhannen lopulla. Kirja on koettu lapsena niin pelottavaksi, että tunnelmat palaavat helposti mieleen aikuisenakin. Samaan kirjasarjaan kuuluivat Vakoilijan käsikirja ja Salapoliisin käsikirja, jotka olivat kuitenkin sisällöltään huomattavasti kevyempiä, eivätkä ole jääneet samalla tavoin sukupolvikokemukseksi.

Samasta kirjasta löytyvät useiden eri kauhujen perusteet

Noidan käsikirjassa käsitellään noitien lisäksi vampyyreita, ihmissusia, kummituksia ja muita pimeyden voimia ja annetaan vinkkejä näiltä suojautumiseen. Kirjaa lukemalla oppii noitatutkijaksi, tai ainakin pelkäämään pimeässä peiliin katsomista. Kaikesta karmivuudesta huolimattaan tästä kirjasta on toivottu jatkuvasti uusintapainoksia. Noidan käsikirjan alkuperäinen nimi on Usborne Guide to the Supernatural World ja sentakana ovat kirjailijat Eric Maple, Eliot Humberstone ja Lynn Myring. Kirjasta muistetaan aina myös sen karmivat kuvitukset, jotka lähtöisin kymmenien eri piirtäjien kynistä.

Samasta kirjasta löytyvät useiden eri kauhujen perusteet

Noidan käsikirja ilmestyi Briteissä vuonna 1979 ja Suomessa muutamaa vuotta myöhemmin. Kirja saavutti suuren suosion. Siitä otettiin meillä lopulta kuusi painosta, joista viimeinen vuonna 1994, kunnes Tammi lupasi tänä vuonna pyyntöihin vastaten uuden näköispainoksen. Noidan käsikirja on erityisesti Suomessa ollut sen tason sukupolvikokemus, että sille on omistettu Facebook-ryhmiä ja keskusteluja, joissa nyt jo aikuiset lukijat muistelevat kirjan pelottavimpia kohtia. Moni on lukenut kirjaa vielä mahdollisimman pelottavassa ympäristössä, kuten taskulampun valossa kaverin kanssa muuten pimeässä huoneessa.

Vampyyritarinoiden esikuva oli nuori serbialainen sotilas

Vampyyrit ovat teoksessa hyvin edustettuina. Kirjasta selviää, että vampyyrit ovat eläviä ruumiita, jotka päivisin pysyvät haudoissaan, mutta nousevat öisin imemään eläinten ja ihmisten verta. Vampyyreilta voi kirjan mukaan suojautua villiruusujen, valkosipulin, tulen ja ristien avulla. Kirjassa myös esitellään vampyyritarinoita ja yksi pelottavimmista on tarina nuoresta serbialaisesta sotilaasta nimeltään Arnold Paole. Paole joutui sotimaan Kreikkaan 1720-luvulla, mutta kohtasi matkallaan vampyyrin. Hän luuli onnistuneensa suojautumaan vampyyrin hyökkäykseltä, mutta Paolen kuoleman jälkeen selvisi, ettei asia ollutkaan näin. Ruumis ei pysynyt haudassa vaan vaelsi öiseen aikaan kylän katuja. Lopulta kyläläiset saivat Paolen kiinni, asettivat valkosipulia hänen ruumiinsa päälle ja iskivät orapihlajatikun hänen sydämeensä. Paole ja hänen uhrinsa poltettiin lopuksi vielä kokossa. Lukijat kertovat, että tarinasta jäi vahva pelko paitsi vampyyreja kohtaan, myös elävältä hautaamista koskien.

Vampyyritarinoiden esikuva oli nuori serbialainen sotilas

Paolen tarinan uskotaan vaikuttaneen vahvasti siihen, miten vampyyrit on myöhemminkin kuvattu kirjallisuudessa ja elokuvissa. Tarina pohjautui oikeasti elossa olleeseen sotilaaseen ja 1700-luvulla vampyyrien pelko oli todellinen. Paole oli jopa vahvistettu vampyyriksi itävaltalaisten lääkärien raportissa.

Yksityiskohtaiset kuvitukset ja faktoina esitetyt tiedot olivat tehokas yhdistelmä

Kirjan kuvitukset ovat jääneet riivaamaan monia lukijoita. Tarina Walshinghamin kummituksista sai kuvituksekseen tarinan päähenkilön sängyn yläpuolella leijuvan sinisen verisen pään. Aikuisena kuvan pelottavuus ei aukea samalla tavoin, mutta moni muistaa lapsena hypänneensä sivun yli, jotta välttyisi katsomasta kuvaa. Missään nimessä aukeama ei saanut jäädä yöksi auki. Nykyään kirjan vaikutusta voi olla vaikea ymmärtää, sillä nettimaailmasta löytyy paljon pelottavampiakin tarinoita. Tuolloin tarjontaa ei ollut samalla tavoin ja kirja oli jotain jännittävällä tavalla kiellettyä. Moni tunnustaakin selailleensa pelottavia tarinoita ja kuvia aivan liian nuorena, löydettyään kirjan isompien sisarusten jäljiltä. Kirja on nyt aikuisen silmin osin melko kepoisesti kasattu, mutta sen tehokkuutta lisäsi lapsen silmissä erityisesti se, että tiedot maailman kauhuista on esitetty nimenomaan raportoituina faktoina, eikä niitä tullut mieleenkään kyseenalaistaa. Nykyään saattaa jopa harmittaa, ettei samaan tunnelmaan pääse enää käsiksi.

 

Comments are closed.