Subscribe via RSS Feed

Viime vuosi luvun luetuimmat kirjat

Filed in Blog by on marraskuu 14, 2019 • views: 33

Kirjat ovat olleet jo kautta aikojen tärkeä osa ihmisten elämää. Kirjoilla saadaan lisättyä elämään väriä ja viihtyvyyttä, sekä ne toimivat tärkeinä tiedon ja oppimisin välineinä. Ilman kirjoja maailmassa ei olisi sivistystä, eikä kukaan voisi oppia mitään. Kirjat ovatkin tästä syystä erittäin tärkeä osa elämää. Kirjat ovatkin saaneet alkunsa jo muinaishistoriassa. Nykyaikana kirjat ovatkin hyvin moniulotteisia ja ne voivat kertoa oikeastaan mistä tahansa. Kirjoja onkin nykyään saatavina paperikirjoina eli perinteisinä kirjoina, sähköisinä kirjoina tai äänikirjoina, jolloin joku muu lukee kirjan puolesta ja itse tarvitsee vain rentoutua ja kuunnella.

Kirjat eivät kuitenkaan ole aina olleet nykyisen kirjan muotoisia, vaan entisaikaiset kirjat olivatkin kääröjä, pergamentteja tai puupalikoita. Ensimmäiset käärökirjat on kirjoitettu ja luettu jo 3000 vuotta ennen Kristusta Egyptissä. Tämän jälkeen käärökirjat levittyivät kreikkalaisille ja roomalaisille. Tämän jälkeen kirjoja ruvettiin myös kirjoittamaan eläintennahkaan. Tällaista kirjaa kutsuttiin pergamentiksi ja sen tarkkaa syntyaikaa ei ole tiedossa, mutta sen on uskottu syntyneen myös jossakin kohtaa kolmannen vuosisadan aikana, ennen Kristusta. Näihin aikoihin kirjoja ei kuitenkaan painettu koneilla, vaan kaikki kirjoitukset tehtiin käsin. Kirjojen tekoon käytettiinkin usein orjatyövoimaa ja kirjat olivat vain kuninkaallisten luksusta.

Nykyaikaisia kirjoja taas ruvettiin tekemään viimeisellä vuosisadalla, ennen Kristusta. Ensimmäisen kirjan loi Julius Ceasar, jolle silloinen kuningas antoi formaatin kirjan keksimisestä. Nykyaikainen kirja eli koodeksi rupesi tulemaan suosioon 100-luvulla, jolloin se alkoi syrjäyttämään kirjakääröjä. 400-luvulla nykyaikaiset, eli sidotut kirjat olivat syrjäyttäneet kirjakääröt kokonaan. Vaikka nykyaikainen sidoskirja onkin nykyään suurimmaksi osaksi ainut käytetty materialistinen kirja, on kirjakääröjä edelleenkin käytössä osittain. Esimerkiksi juutalaiset lukevat edelleenkin Tooransa kirjakääröistä ja osa kirjailijoista suosii edelleenkin kirjakääröille kirjoittamista. Ensimmäiset painetut kirjat taas tehtiin Itä-Aasiassa, jonka jälkeen ne rupesivat saapumaan Eurooppaan 1300-luvulla. Ensimmäinen painettu kirja Dharani sutra, tehtiinkin Koreassa vuonna 706, se on kuitenkin sen verran hyvin tehty teknisesti, joten uskotaan, että sillä uskotaan olevan tuntemattomia edeltäjiä. Kiinalaiset taas tekivät ensimmäisen kirjan, joka oli painettu kirjakkeilla. Kirjat olivat kuitenkin alkuaikoina hyvinkin arvokkaita ja niitä omistivat pelkästään rikkaat, kirkot ja luostarit. Tällöin kirjat olivat vielä liian kalliita köyhemmille.

1900-luvun luetuimmat kirjat

Luis-Ferdinand Celine on kirjoittanut kirjan nimeltä Niin kauas, kuin yötä riittää. Tämä kirja onkin yksi viime vuosisadan luetuimmista kirjoista. Kirja oli Celinen ensimmäinen teos, joka on hieman hänen omanelämänkerrallisen muotoinen. Kirja kertoo ensimmäisen maailman sodan syttymisestä, hieman karullakin tavalla. Se on ollutkin kirja, joka on kertonut ensimmäisen maailmansodan ajoista kaunistelematta.

Niin kauas, kuin yötä riittää

Toinen viime vuosisadan luetuimmista kirjoista on Sirpa kivilaakson kirjoittama Satukuningatar Anni Swan, Elämä ja teokset. Tämä kirja on oikeastaan edelleenkin yksi kaikkein arvostetummista lastenkirjoista Suomessa. Sirpan kirjoja onkin myyty yli miljoona kappaletta. Kirjat ovat kokoilma Anni Swanin elämänkerrasta. Kirjat ovat analyysi hänen tuotannoistaan, sen merkityksistä ja symbolismista. Kirja on edelleenkin hyvin luettu klassikkoteos.

Thomas Mannin kirjoittama Taikavuori taas kertoo viimeisistä vuosista ennen ensimmäistä maailmansotaa ja sijoittuukin myös yhdeksi luetuimmista kirjoista 1900-luvulla. Kirja kertoo saksalaisesta pojasta, joka lähtee Sveitsiin tervehtimään tuberkuloosiparantalossa olevaa serkkuaan. Se kertoo nuoren pojan elämästä, kun nopea vierailu vaihtuukin seitsemän vuoden asumiseen. Tämä kirja tutkii nerokkaalla tavalla ihmistä ja ihmisen käyttäytymistä. Toinen Thomasin klassikko kirja on taas nimeltään Tohtori Faustus, joka vaatiikin lukijaltaan erinomaista keskittymistä. Kirja pitää sisällään 500 sivullista musiikkia, teologiaa, psykologiaa, sosiologiaa, politiikkaa ja ihmiskuvausta.

Comments are closed.